Herra Kapteeni vol. 2

Minulla on maailman parhaita ystäviä, mutta nuo ihanuudet eivät ole vuosien varrella kovinkaan hanakasti parittaneet minua kenellekään. Siksi leukani loksahti, kun ystäväni ehdotti minulle hiljattain sokkotreffejä toisen ystävänsä kanssa.

Omaksi yllätyksekseni en edes harkinnut kieltäytyväni. Joskus olisin sen kyllä tehnyt (ettei mua vain olisi sattunut), mutta näillä ikävuosilla on jo käynyt enemmän kuin selväksi että ei kukaan kotoakaan tule hakemaan.

No, ystäväni oli antanut tälle ystävälleen numeroni, ja tänään tuo mies soitti! Ettekä ikinä usko. Hän. On. Herra. Kapteenin. Kollega. Kääk!

Sekunnin murto-osan mietin, pitäisikö minun kysyä tuntevatko he ja miten selitän sen, että tunnen Herra Kapteenin. Sanotaan että rehellisyys maan perii, joten päätin olla rehellinen. Kun hän kysyi mistä tunnemme niin kerroin, että olen  käynyt muutamilla treffeillä Herra Kapteenin kanssa. Eikä hän tuntunut olevan moksiskaan :)

Voitte vain kuvitella, että hänen reaktionsa pudotti painavan kiven sydämeltäni. Jokunen vuosi sitten kävi kerran niin, että eräs lupaava poikaystäväkandidaatti dumppasi minut, koska olin jo paljon aiemmin käynyt yksillä treffeillä hänen ystävänsä kanssa. URPO. Tuo tapaus on jättänyt jonkinmoiset traumat.

Kuva: Weheartit

No mutta, tämä Herra Kapteeni vol. 2 vaikuttaa oikein lupaavalta. Meillä synkkasi todella hyvin ja ei olisi tehnyt mieli lopettaa puhelua lainkaan! Kaiken lisäksi hän on tosi puhelias, kohtelias, kivannäköinen... Ja laittoi jo viestiä, että tykkäsi jutella ja että olen tosi kaunis. Treffit ensi viikolla, kuulemma!

Onko siellä langoilla ketään, joka olisi deittaillut kaveruksia? Tai alkanut seurustella esimerkiksi exänsä kaverin kanssa?  

Järjetön rakkaus

Miksi se uskoo, miksi se toivoo, miksi se kärsii mutta kestää?

Miksi se vain riuhtoo, miksei se irtoo, miksi se kärsii mutta kestää?

Miksei sitä hengiltä saa?

Herra Kapteeni

Olen jo useamman kerran käynyt treffeillä armeijan leivissä olevan, yltiöseksikkään Herra Kapteenin kanssa.

Ensitapaamisellamme olin sitä mieltä, että hän on tulevien lasteni isä. Välillämme on ekoista treffeistä asti ollut todellista kiihkoa ja kiimaa emmekä pysty pitämään näppejä erossa toisistamme.

Silti minua mietityttää.

Voiko intohimoa olla liikaa? Jos välillämme on liian suuri fyysinen vetovoima niin unohtuuko henkinen puoli kokonaan? Olemme todellakin samalla aaltopituudella ja juttu luistaa, mutta tuleeko suhteestamme vahvan eroottisen latauksen vuoksi väkisinkin seksisuhde? Ja miten Herra Kapteeni minut näkee - pelkkänä petikumppanina vai potentiaalinen vaimokandidaattina?

Onko hänellä tarpeeksi aikaa minulle? Kiireisen ja epäsäännöllisen työn lisäksi Herra Kapteenilla on lapsi, jonka kanssa hän viettää lähes kaiken vapaa-aikansa. Lapsi ei häiritse minua lainkaan - eikä periaatteessa intohimoinen suhtautuminen työhönkään. Mutta koska me ehdimme tavata? Treffiemme välillä on helposti ollut pari viikkoa taukoa, eikä kärsivällisyys ole suurin hyveeni. Ja jaksanko odottaa, kun tutustuminen on niin hidasta...

Onko hän tarpeeksi aloitteellinen? Herra Kapteeni on sitä miestyyppiä, joka ei esimerkiksi tapaamisten välillä turhaan tekstaile ja soittaa vain kun on asiaa. Jos tiedätte mitä tarkoitan. NIIN ÄRSYTTÄVÄÄ! Ja minähän olen koko ajan kännykkä kädessä. Yhteydenottojen odottaminen on suoraan sanottuna kiduttavaa...

Kohtalotovereita, anyone?

Merta edemmäs kalaan

Poikaystävän metsästys kannattaa varmaan aloittaa jo tuttujen tyyppien kartoituksella. Ehkä ei tarvitsekaan lähteä merta edemmäs kalaan?

Kalastaja 
Vanha tuttu, johon törmäsin muutama kuukausi sitten yöelämässä. Puitteet ovat hyvät, hän on hauska, hyvässä duunissa, vielä kivannäköinen ja harteikaskin. Kalastaja on kiltti ja aktiivinen kaveri, joka rakastaa liikkua luonnossa eikä jätä vastaamatta tekstareihin tai puheluihin. Hän on pyydellyt minua ulos jo monta kuukautta, mutta jokin on pistänyt vastaan. Viime viikolla peruin treffit jollain surkealla tekosyyllä viime hetkellä. Pelkäänkö ihastuvani oikeasti mukavaan mieheen?

Kaakaokaveri
Moni yhteinen tuttava on tullut sanomaan, että olen juuri tämän kyseisen söpöliinin tyyppiä. Olen haaveillut treffeistä, ja nyt olen päässyt jutteluetäisyydelle kundin kanssa. Hän vaikuttaa todella suloiselta tyypiltä ja puhui, että voisimme tavata vaikka kaakaon merkeissä. Varsinaista treffikutsua ei kuitenkaan ole vielä kuulunut. Hitto, kun olen kärsimätön!

Teinirakkaus
... särki sydämeni uudestaan aikuisiällä. Viime aikoina olemme (valitettavasti) pitäneet jälleen yhteyttä ja haaveilen salaa yhteisestä tulevaisuudesta. Hän ei ole antanut kovin paljoa toivoa, sillä asuu avoliitossa. Jostain syystä en kuitenkaan usko, että suhde on onnellinen. Naisen intuitio, tiedättehän. Teinirakkaus on myös edellinen ns. poikaystäväni, seurustelimme lyhyen aikaa muutama vuosi sitten.

Sydämen valittu
Pum pum pum. Kun tapaamme, niin sydän jättää aina välistä yhden lyönnin. Halatessamme nuuhkin hänen niskaansa ja toivon, että voisin pitää kiinni vaikka sekunninkin pidempään. Olemme tunteneet jo vuosikaudet ja tapaamme olosuhteiden pakosta usein. Välillämme on aina ollut sähköä, joka eräänä humalanhuuruisena iltana johti yhteiseen yöhön. Sydämen valittu on se, joka saa sukat pyörimään jaloissani - mutta on valitettavasti naimisissa. Asiaa ei helpota se, että vaimo on todellinen hirviö. Minä olisin niin paljon parempi!

Näitä lueskellessa on pakko todeta, että ei hyvin mene. Minun täytyy laajentaa elämänpiiriä ja tutustua uusiin ihmisiin! Miksi se on niin vaikeaa? Ehkä siksi, että vastaan on tullut paljon pettymyksiä. Monta kertaa uuteen mieheen tutustuessa homma on kariutunut juuri silloin, kun on jo ehtinyt ihastua ja heittäytyä. Eikä aina jaksaisi aloittaa alusta!

Miten pystyisi antamaan itsestään ihanalle tyypille alussa 70 prosenttia sen sijaan, että olen heti sata lasissa? Siinäpä pulma, johon etsin vastausta.

Okei. Lähden merta edemmäs kalaan. Tai ehkä tsekkaan Kalastajan ensin, vai mitä olette mieltä?

Tunteesta ei pidä tinkiä!

Näin aluksi on pakko selventää itsellekin se, mitä oikein haluan.

Luonne
On totta kun sanotaan, että sydämen valitun pitää olla samalla sekä paras ystävä että rakastaja. Miehelle pitää haluta ja pystyä kertomaan kaikesta. Kemiaa ei pysty teeskentelemään, eli toisen seurassa täytyy olla hyvä olla. Huumorintajusta en suostu tinkimään. Ei pidä olla kirjaviisas, mutta fiksu kylläkin. Hermostun, jos joudun vastailemaan tyhmiin kysymyksiin enkä voi sietää yksinkertaisia ihmisiä! Uteliaisuus maailmaa kohtaan ja ympärillä tapahtuvista asioista (sekä tietenkin minusta!) kiinnostuneisuus on tärkeää. Täytyy olla luonnetta ja pystyä määräämään kaapin paikka. Hyvä itsetunto on must. Hipeille sanon ehdottoman ein, mutta taiteellisuutta en pistä pahaksi - kunhan toinen ei ole liian erakko. Miehen pitää osata puhua ja näyttää tunteensa eikä epäröidä nostaa kissaa pöydälle. Oma elämä on oltava, mutta miehen pitää haluta minusta osa sitä. Haluan siis viettää sydämen valittuni kanssa paljon aikaa ja yöt yhdessä, mutta myös omille kavereille on oltava erikseen sopivasti aikaa.

Ulkonäkö
Silmät ja hymy ovat sielun peili. Samoin leveät hartiat, haluan mieheni mieluiten pitkänä ja raamikkaana. Hintelät, lyhyet ja homomaiset miehet älkööt siis vaivautuko. Ei tarvitse olla klassinen komistus, persoonalliset kundit kunniaan. Yleensä olen kohdannut urheilullisia kundeja, ja löllyville läskikasoille sanonkin kiitos ei. Pieni pulleus ei kuitenkaan haittaa, ennemmin sellainen kuin ylipumpattu kehonrakentaja. Miehekäs ulkonäkö ei ole pahitteeksi, mutta poikamaista pilkettä pitää olla silmäkulmassa. Mies saa olla kalju muttei kaljuuntuva. Jos nyt on pakko jotain suuren maailman ulkonäköreferenssejä pistää tiskiin, niin tässä muutama!

Ian Somerhalder

Ryan Reynolds

Zac Efron

Brian Austin Green

Tyyli
Kolme sanaa: casual but smart. Ei mitään suomenruotsalaista kauluspaita ja suorat housut -tyyliä, vaan rento staili höystettynä ripauksella rokkia! Yök hikisille ja likaisille rentuille. Miehen on tuoksuttava hyvältä. Tatuoinnit ja kuuma paha poika -look on jees, mutta liian leimattu ja lävistetty ei todellakaan saa olla. Haluan omakseni anopin kultapojan ;)

Ura
Into- ja kunnianhimo ovat tärkeitä piirteitä, oli ammatti sitten mikä tahansa. Vätykset on niin nähty!

Kiinnostuksen kohteet
MINÄ! Lisäksi intohimoihin kuuluvat ainakin musiikki, telkkarin katselu, matkustelu, shoppailu, ruoanlaitto ja ulkona syöminen sekä tietenkin urheilu (ei kuitenkaan mäkihyppy ja formulat).

Se kemiahan on kuitenkin kaikkein tärkein. Eikä rakkautensa kohdetta voi valita - jos se kolahtaa niin se kolahtaa. Kärkkäille kommentoijille muistuttaisin, että kyse on haavekuvasta. Tiedostan, että sen löytäminen tulee olemaan mahdotonta. Ja kukaan ei tietenkään ole täydellinen. Enkä minä mitään täydellistä kiiltokuvapoikaa haekaan. Saa olla rosoja.

Kuitenkin jotkut ovat sanoneet, että vaatimustasoni on liian korkea. Pitäisikö minun tyytyä vähempään? Mielestäni tunteesta ei pidä tinkiä!

Minä, Liisa

Olen Liisa, 27-vuotias kaupunkilaissinkku. SINKKU. Inhoan sitä sanaa, olen aina inhonnut. Pitäisiköhän siis sanoa, että yksineläjä.

Sinkkuus on oma syyni. Ja valintani. Teini-ikäisenä seurustelin paljon ja vakavasti, mutta aikuisikä on ollut miesten suhteen täynnä pettymyksiä. Eniten olen pettynyt itseeni: miksi en ole pystynyt muodostamaan vakavaa parisuhdetta, vaikka kaikki ympärilläni tuntuvat pariutuvan? En ole koskaan edes asunut miehen kanssa!

Olen mielestäni viehättävä ja tulen loistavasti toimeen omillani. Sosiaalisuus ja hauskuus ovat hyveitäni. Minulle on monesti sanottu, että ottajia on varmasti liiankin kanssa. Olenko sitten liiankin itsenäinen ja vahva? Pelottaako sellainen miehiä? Ja jos pelottaa niin haluaisinko edes sellaisen miehen?

MITÄ MINÄ ITSE OIKEIN PELKÄÄN? Oman perheen perustaminen on aina ollut minulle itsestäänselvyys ja ajattelin aina olevani jo 25-vuotiaana naimisissa oleva perheenäiti.

Olen joutunut pettymään monesti ja sisälläni on lukko. Toisinaan pelkään, että rakastuminen ja luottaminen on jo kohdallani mahdotonta. Tykkään heittäytyä, mutta samalla ajatus toisen menettämisestä kummittelee mielessä niin, että minusta tulee epävarma. Toisaalta minua ahdistaa ja pelottaa, jos joku on minua kohtaan "liian kiltti ja hyvä". Ei pidä käsittää väärin: en ole tavannut pelkkiä kusipäitä vaan varsin hyviäkin miehiä. Ilmeisesti sisimmässäni siis kuitenkin epäilen kaikkia, ja olen huomannut ahdistuvani todella helposti.

Onneksi satunnaiset perhoset vatsassa ovat osoittaneet, että pystyn vielä tuntemaan ihaniakin tunteita. En halua kyynistyä, muuttua marttyyriksi ja kadottaa kykyäni rakastaa.  Omista epävarmuuksista olisi pakko päästä eroon. En ole pitkään aikaan käynyt treffeillä, mutta nyt olisi varmaan aika aloittaa tapailut.

Olenko ainoa, joka painii tällaisten ajatusten ja ahdistusten kimpussa? Pliis kertokaa, että teitä on muitakin!

WANTED: A boyfriend!

Elämässäni on ollut liikaa... *varattuja pelimiehiä
*säätöä
*turhaa innostumista olemattomasta
*yhden tai kahden illan juttuja
*särkyneitä sydämiä, puolin ja toisin
*ontuvia suhteenalkuja
*ahdistusta
*omia epävarmuuksia ja pelkoa sitoutumisesta


Elämässäni on ollut liian vähän...
*sitoutumishaluisia miehiä
*vakavia suhteita
*pidettyjä lupauksia
*molemminpuolista rakkautta
*varmuuden tunteita
*romantiikkaa
Mutta nyt olen kyllästynyt olemaan yksin! En halua kyynistyä ja uskon edelleen rakkauteen. Täydellisen vastakappaleen löytäminen on kuitenkin vaikeaa. Niin vaikeaa, että ajatukset on pakko saada purettua virtuaalipaperille. Nyt se on siis tässä - blogi operaatio poikaystävästä.

Vuonna 2013 haluan antaa mahdollisuuden rakkaudelle. Luvassa on taatusti tunteenpurkauksia - ja toivottavasti myös vertaistukea täällä verkossa. Tarpeeksi syitä perustaa blogi? Kyllä, ainakin minusta.

Are you with me?